lauantai 30. lokakuuta 2010

Tänään






olen töiden jälkeen haravoinut lehtiä pihalla pari tuntia. Mielipuuhaani syksyisin kuuluu lehtien haravoiminen. Nautin metalliharavan kolinasta ja lehtien suhinasta. Ihana maan tuoksu. Urakan jälkeen kävin kuumassa suihkussa ja laitoin yövaatteet jo silloin päälle. Ihana kulkea yökkäreissä, lämmitellä viltin alla, juoda kuppi kuumaa ja odottaa hetkeä kun ilta saapuu.
Muistetaanhan siirtää kellot. Ihana saada nukkua tunti pidempään, meinaan huomennakin olisi vuorossa aamuvuoro.
Kauniita unia
Villasukka

torstai 28. lokakuuta 2010

Lampunhenki









Syksyn tultua lamput taas laitetaan päälle, kun tätä ennen on pärjännyt pelkällä luonnonvalolla illatkin.Rakastan lamppuja. Rakastan suomalaista designia(kuvissa 2 alimmaista lamppua eivät ole suomalaisia). Tässä muutama kuva olohuoneen,ruokailutilan,keittiön ja eteisen lampuistamme. Näitä on kerätty hartaudella ja kauan. Ei hetken hurmaa vaan pitkäkestoista iloa. Ne kuuluvat osaksi sisustusta. Haluan joka puolelle lamppuja. Pieniä valonlähteitä eri puolille kotia. En halua ainostaan yhtä suurta keinovaloa täyttämään tilaa. Kun töissä joutuu olemaan tekemisissä koko päivän jyrkän, raskaan, ahdistavan keinovalon kanssa, niin kotona palaa vaan muutama lamppu tai kynttilä. Kotona silmä haluaa levätä ja olla rauhassa.
Villasukka

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Keskiviikkoa








Pieniä otteita makuuhuoneesta.
Suomi-Italia iltaa vietimme viikonloppuna. Vieraamme toivoivat saavansa hernekeittoa. Teimme tottakai työtä käskettyä: hernekeittoa ja porkkana-appelssiini salaattia, etikka kurkkuja ja juomaksi punaviiniä. Jälkiruoaksi tein pannukakkua ja hilloina tottakai oman puun antimet: luumu- ja omenahilloa. Espresson kanssa kunnon suomalaisia ruskeita pipareita: töysäläisiä ne olla pitää. Saimme kutsun Roomaan. Koskakohan ehdimme vastavierailulle.
Nyt lähden laittamaan puuhellaan tulen ja ryhdyn teen laittoon.
Villasukka

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kaunis koru


Tämän löysin taannoin sisustusliikkeestä. Kaunis kuin henkäys. Modo Mio on tekijä. Suomalaista käsityötä. Tämä oli täysin uusi tuttavuus itselleni. Vaikea oli valita juuri se kaikkein kaunein ja puhuttelevin. Niitä oli niin monta ihanaa. Se sopii moneen tilanteeseen, niin arkeen kuin juhlaankin.
Villasukka

perjantai 22. lokakuuta 2010

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...








Rakastan metsää. Onneksi vanhempani ovat opettaneet minut metsäläisen elämään jo pienestä pitäen. Kuuleman mukaan he ovat vieneet minut lastenvaunuineen päivineen jo vaippaikäisenä metsään mukanaan. Nautin sen äänestä ja äänettömyydestä, kauneudesta, arvokkuudesta, sen antamista antimista, rauhallisuudesta, tuulen laulusta. Syksyllä se antaa parastaan.
Villasukka

maanantai 18. lokakuuta 2010

Sieniä






Näitä ihania löytyi mökin lähimetsästä. Niitä ollaan nyt kuivurilla kuivatettu ja monta päivää saadaan niitä vielä kuivatella niin paljon niitä löytyi. Ihania herkkuja tulevaksi talveksi. Mieheni tekee näistä mm. herkullista suppilovahvero risottoa. Nam.
Villasukka

perjantai 15. lokakuuta 2010

Pallerokerho






Yläkertaan noustessa seinät ovat huutaneet tyhjyyttään. Useita vuosia sitten kirpparilta löytyneet Pallerokerhon lehdet saivat uuden paikkansa talomme vanhoista ikkunan pokista. En tehnyt muuta kuin puhdistin liasta ikkunat, teetin oikean kokoiset paspikset ja kiinnitin ne pokiin. Tadaa, tilataide teos valmis :)
Lehdet ovat vuodelta 1943. Ihania kuvia lapsista ja yhdessä kannessa äiti ja lapsi. Ajatukseni on, että tulevaisuudessa laitan noihin tyhjiin ruutuihin oman murmelimme kuvia, mustavalkoisena. Silloinhan siinä olisi ajan havinaa, uutta ja vanhaa.
Villasukka

torstai 14. lokakuuta 2010

Syksyllä oli kiire






En tiedä johtuuko se itsestäni vai mistä, mutta tuntuu, että lempi vuodenajallani syksyllä oli tänä vuonna kiire. Johonkin se viiletti mennä, en vaan tiedä minne. Viime viikolta otetut kuvat. Tänään räntäsateen keskellä ei kyllä ihan uskoisi todeksi. Nyt tuuli ulvoo, on kylmää ja märkää. Tästä en tykkää.
Villasukka

maanantai 11. lokakuuta 2010

Mukavaa maanantaita






Ensimmäisenä kaunis kiitos viime postaukseen tulleista kommenteista. Ne ovat korvaamattomia sanoja, helpottavia. Te olette tulleet tärkeiksi lyhyessä ajassa. Kaikki kommenttinne olen tarkkaan lukenut ja mieleen painanut.
Tänään olimme katsomassa leffaa nimeltä Prinsessa. Oi kyllä kehoitan teitä menemään katsomaan sitä. Oli kyllä hyvä suomalainen elokuva.
Tässä niistä uusista olohuoneen verhoista kuvaa, joista lupasin. Äitini ne ompeli, yhdessä ne laitoimme paikoilleen. Ei uskoisi, että se olisi ollut niin vaikea homma. Mutta kun 1 verhon valmiiksi sai, niin ei niissä 2 verhossa sitten enää loppujen lopuksi kauaa mennyt. Tyytyväinen olen. Nyt on reunoillakin tilaa kun ovat vaan kappana ylhäällä. Kiitos äiti.
Nyt jatkamaan kaappien siivousta. Jos vaikka joku paikka olisi edes joskus siedettävässä kunnossa.
Villasukka

torstai 7. lokakuuta 2010

Adoptio asiaa


Eilen en pystynyt kirjoittamaan mitään tässä tunteiden myllerryksessä. Ensimmäistä kertaa asetti jo oikeasti paljon toiveita ja odotuksia sossu käynnille. Noh lapsia on tullut tänä vuonna jo 2. Toinen niistä heinäkuussa. Mieheni ymmärsi, että meitäkin olisi mahdollisesti mietitty tälle lapselle. Viime vuonna lapsia on tullut 2-3, sosiaalityöntekijä ei ollut aivan varma lukumäärästä. Mutta meille on sanottu jo 2 vuoden ajan, että ollaan aivan kärjessä ja että he eivät ota suomalaiseen adoptiojonoon paljon ihmisiä kun lapsia tulee niin vähän. Niin mikä tarkoittaa heille jonon kärjessä olemista. Sen kun tietäisi. Onko jonojen ohi mennyt ihmisiä? Sossuthan ovat sanoneet, että aina ei mennä järjestyksessä. Taas sanoivat siitä, että olemme niin nuoria, että meillä on aikaa odottaa. Joten oliko se jokin vinkki siitä, että me joudamme odottamaan kun 40- vuotiailla tulee ikä vastaan? Voi hyvin olla, ettei todellakaan kukaan ole jonojen ohi mennyt. Kaikki sanat, eleet ja kehonkieli painautui mieleen ja nyt niitä sitten on jälkikäteen yrittänyt tulkita.
Hyvät uutiset sitten perään. Puolen vuoden päästä taas nähdään. Mutta sossut sanoivat, että tuskin tapaamista tarvitsee enää järjestää. Uskovat SEN soiton tulevan ennen kuin aika täyttyy. Meitä kuulemma vahvasti harkitaan seuraavalle tulokkaalle.
Tunteet pinnassa. Rankin käynti koskaan. Toisaalta mieli on positiivinen, toisaalta taas pettynyt, murtunut, vihainen, surullinen. Itkut on jälleen itketty ikävästä, tyhjästä sylistä.
Villasukka

tiistai 5. lokakuuta 2010

Syksyn ihanuuksia








Viikonloppuna ostin ranteenlämmittimet Helsingistä käsityöläisten liikkeestä. Ovat kierrätettyä villaa. Olisikohan ollut villapaita joskus? Kauniit, käytännölliset ja kaiken kukkuraksi vielä super lämpimät. Iltakävelylle ne tänään puin ja kyllä oli lämpöiset kädet vaikka tuuli puski kylmää viimaa.
Helsingistä pikku murulle myös kestovaipan kuorivaippa. Ihanat ampiaiset pepussa surraa. Liikuttavan ihanat, eikö totta?
Olen reppu ihmisiä. Uusi kånken reppu on herkullisen värinen. Partioaitta sen tilasi, kun ei ollut kaupan valikoimissa. Kohtuu edukas oli hintakin: 39€.
Niin ja sain uuden lasinkin, kun voitin miestäni vastaan vedonlyönnin Italiassa. Jalkapallo tulos meni arvaukseni osalta nappiin ja sain voitoksi Marimekon Sukat makkaralla lasin. Siinä on värit niin kohdillaan. Vaikkakin se miinus puoli asiassa on, että se on made in Thailand. Mielestäni kallis hinta siihen nähden, että on tehty tuolla kaukomailla, vaikka kotomaasta lasinpuhaltajia kyllä löytyy.

Mukavista löydöistä nautiskellen
Villasukka

Villahousut siis kestovai

maanantai 4. lokakuuta 2010

Loman jälkeen




Kiirettä on pitänyt. On tavattu sukulaisia joita harvemmin nähdään. On tehty tuplavuoroja töissä. On varattu sossu aikaa, joka 0n 6.10 eli siis tulevana keskiviikkona. Alakerran remontti ollaan aloitettu (tai siis oikeasti sanottuna isäni on). Ihka uusi pellettikattila kiiltelee alimmassa kerroksessa. Sitä nyt kovalla tohinalla laitetaan paikoilleen ja tehdään tarvittava työ. Olen ostanut uuden kännykän, jota ei sitten saanutkaan palauttaa kauppaan (koska puhelimilla ei ole palautusoikeutta, ja minähän en sitä tiennyt). Vietetty rakkaan ystävän kanssa tyttöjen päivä Helsingissä: teatteria ja shoppailua. Pidetty sadonkorjuupäivä pihalla: kerätty maan antimet mullasta ylös. Laitettu pihaa talviteloille. Tehty omppuhilloa. Ostettu uudet olohuoneen verhot, jotka rakas äitini suostui ompelemaan ja kovalla työllä ja hiellä (ja muutamalla kirosanankin voimalla) saatiin hänen kanssaan tänään myös ikkunaan. Mies on hionut vanhaa rautasänkyä murulle. Yritetään tyhjentää myös digiboxin kovalevyä ohjelmista, joita kasautui matkan aikana paljon. Se on kovin hidasta, kun koko ajan tulee lisää.

Villasukka



perjantai 1. lokakuuta 2010

Vimpat reissupäivät








Käytiin me myös tutustumassa Palermon kasvitieteelliseen puutarhaan. Jänniä kasveja ja puita oli valtavan paljon.
Lauantai aamuna lähdettiin klo 06 yhdelle saarelle (kunnon retkimeininkiä herätä kukonlaulun aikaan, hih), johon matkattiin ensin bussilla ja sitten laivalla. Vuokrattiin saarella päiväksi pyörät ja mentiin ristiin rastiin ympäri sitä. Lämpimään meriveteen oli mukava hetkeksi polskahtaa ja istua tovi rannalla ihastellen turkoosia vettä. Kaunis auringonlasku saatteli meitä takaisin Palermoon.
Sunnuntaina ostettiin mustan pörssin liput jalkapallo peliin Palermo-Inter. Mieheni on fanaattinen jalkapallofani joten olihan sitä päästävä kunnon peliä katsomaan. Olihan siellä aivan mieletön tunnelma. Aivan eri asia olla kotomaassa peliä katsomassa, kuin siellä.
Maanantaina sitten vielä käytiin markkinoilla ostoksilla. Loput pakkailut vielä tehtiin ja lähtö kohti koto Suomea alkoi. Oltiin Tukholmassa klo 1.30 yöllä ja etsittiin ravintola joka oli auki ja pelattiin aamuun asti korttia siellä. Laivaan kun päästiin niin voi sanoa, että nukkumattia ei kauaa tarvinnut kutsua.
Matka oli aivan älyttömän ihana. Kaikkea voisi superlatiivein kehua. Häät olivat upeimmat missä koskaan olen ollut. Herkkää ja kaunista. Kaikki otettiin irti tästä viimeisestä kahdenkeskisestä matkasta vähään aikaan.
Villasukka