perjantai 11. kesäkuuta 2010

Lapsi



Tämä Anna-Mari Kaskisen runo kiteyttää tunteeni tässä asiassa hyvin. Tämä ja vauvan kuva leikattuna lehdestä ovat jääkaapin ovessa muistuttamassa meitä joka päivä. Runo auttaa jaksamaan tätä pitkääkin pidempää prosessia. Olemme avoimesti kertoneet kaikille adoptio prosessistamme. Tykkään puhua lapsesta, se ei ole meille vaiettu asia. Mutta huomaan, että kirjoittaminen on nyt jotenkin vaikeaa. En tiedä miksi.
Siitä kun olimme adoptio infossa, tähän päivään on mennyt nyt noin 3.5 vuotta. Mutta toki ajallisesti se on ollut huomattavasti pidempi aika.
Aika on ollut välillä tuskastuttavan hidasta. Toisaalta olen todella onnellinen tästä taloprojektista, että huomio kiinnittyy muuallekin. Olen nuoresta asti halunnut olla ÄITI. Mitään muuta en ole niin kovin koskaan halunnut. Mutta, kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Tiedän, että olemme nuoria edelleen ja meillä on aikaa odottaa (siihenhän kaikki aina vetoavat, tosiasia kun on), mutta halu pitää sitä omaa lasta sylissään, meidän lasta. Halu on niin sydäntä riipaisevaa. Onneksi tässä projektissa on meitä kaksi, jotka haluavat aivan yhtä kovaa tulla äidiksi ja isäksi. Toinen ymmärtää toista ja kannattelee kun on vaikeaa. Ei tarvita edes sanoja.
Jouduimme odottelemaan jonossa noin 9kk. Tapaamisia sossujen kanssa oli noin 2-4 kk välein. Kaikki mahdollinen ja mahdoton asia keskusteltiin. Parisuhteelle se teki todella hyvää. Kotikäynnin he tekivät tottakai myös. Rikosrekisterit ja lääkärintodistukset toimitettiin heille. Sen jälkeen olemme soitelleet sovitusti puolen vuoden välein molemmin puoleisia kuulumisia. Tämän vuoden maaliskuussa sosiaalityöntekijät halusivat nähdä. Nyt liipataan jo läheltä. Todella läheltä. Toinen sossuistamme sanoi, että soitto voi tulla jo vaikka kesälomalla ja toinen sanoi, että voimme olla varmoja että Italian matka tulee olemaan viimeinen kahdenkeskinen matka. Joten nyt uskalletaan uskoa ja toivoa tulevaan. Kuinkakohan pitkä aika vielä?

Villasukka

6 kommenttia:

  1. Minäkin olen pitkään odottanut. Oln kaiketi eri paikkakunnalta kuin sinä. Oma tarinani on erilainen. Kovasti odotan sitä että perhe kasvaisi. Välillä pelottaa että mitäs sitten kun jotain tapahtuu että kuin me osataan sitten elää kolmin ja välillä pelottaa että jos se kaivattu lapsi ei tulekkaan.Olot on toiveikkaat mutta pelokkaat välillä...Itse toivon että tämä on viimeinen kahdenkeskinen kesä...

    VastaaPoista
  2. Heippa! Mukavaa lukea blogiasi :) täällä myös villasukkia rakastava, adoptiolasta odottava tuleva äiti :) Minä tosin opettelin viime talvena kutomaan itse ne sukat..Olemme myös kotimaan adoptio odottajia. Odotusta hiukan vähemmän jäljellä kuin teillä. Ja lapsen kaipuu on suuri! Kyllä se oikea lapsi meille jokaiselle joskus tulee, niin jaksan uskoa! Hienoa jos teille ennustetaan noinkin lyhyttä aikaa enää :) mukavia, jännittäviä hetkiä!!

    VastaaPoista
  3. hups! Huomasin kuinka hassusti olin kirjottanut, siis odotusta on ollut hiukan vähemmän kuin teillä :)ei vähemmän jäljellä..

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Olisi mukava kuulla millainen teidän tarinanne on. Jos haluat, voit esimerkiksi kirjoittaa sähköpostia villasukka82@gmail.com. Mekin kovasti sitä odotamme millainen elämä sitten on kun meitä onkin 3. Täällä ainakin eletään kuin vuoristorataa tunteiden kanssa. Välillä ostelen tavaroita pienokaisen huoneeseen,välillä mietin että mitä me ollaan tekemässä. Pystytäänkö me sittenkään, vaikka tasan tarkkaan tiedän että pystytään tarjoamaan lapselle rakastava ja turvallinen koti. Kai se sitten on ihan normaalia että käy kaikki tunteiden kirjon läpi. Toivon todella, että tämä olisi teidän viimeinen kahdenkeskinen kesä.

    Anonyymi: Loistavaa, että olet opetellut tekemään sukkia. Toivottavasti saat kohta kutoa teidän pienokaisellekin sukkia. Kyllä minäkin jaksan ehdottomasti uskoa, että me kaikki vielä jonain päivänä lapsen saamme, vaikka sossut ovatkin välillä kertoneet kuinka "epätodennäköistä" se toisinaan on.

    VastaaPoista
  5. Taannoin totesin anopille, että jos mitään muuta hyötyä tästä pitkästä adoptioprosessista ei olisikaan, niin ainakin tunnemme rakkaimpani kanssa toisemme läpikotaisin, niin perinpohjaisesti adoptioneuvonnan aikana asioita puitiin...

    Ystäväperheellämme on kotimaan adoptiolapsi. He kertoivat, että lapsen vanhemmat olivat saaneet valita kahdesta perheestä itselleen mieleisemmän. Olisikohan niin, että teidät on jo valittu!!??

    VastaaPoista
  6. Tyyne: Toivomme todella, että meidät olisi jo valittu. Se olisi niin ihana asia. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että tämä prosessi on vahvistanut entisestään parisuhdetta. Se on ollut kova koulu, mutta erittäin tarpeellinen.

    VastaaPoista