sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Meidän joulu






Meidän joulumme oli ihana. Mukavaa aikaa vietettiin yhdessä vanhempieni kanssa rentouen ja nauttien. Oli ihanaa seurata pikku murun ihmetystä joulusta. Paperien ja narujen repiminen oli aivan paras juttu. Lahjat olivat tois sijainen juttu. Paras lahja silti taisi olla Rajaton Suomen lasten lauluja cd. Peppu keikkuu ja sheikkaa niin kovasti, kun alkaa soida mörkö se lähti piiriin.

Villasukka

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulu


Kiitos kaikista yhteydenotoista. Meillä voidaan hyvin. Arki rullaa vauhdilla eteenpäin. Nyt on kuitenkin aika pysähtyä nauttimaan pikku murumme ensimmäistä joulua. Viimeisiä askareita vielä tehdään tänään jotta saamme huomenna nauttia yhteisestä ajasta. 

Ihanaa joulun aikaa.

Villasukka

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Postia




Sain postia ihanaiselta Käpälämäen homsantuulta . Se oli paketoitu niin kauniisti tapettitalon tapettiin, ettei hennonnut melkein edes pakettia avata. Ja mitä se sisälsikään: hänen tekemänsä satakielen, se on niin upea. Kauniit kahykset sen on saatava pian. Lisäksi siellä oli sydämin täytetty kirja, Kerstin Thorvallin Äidin pikkuinen vuodelta 1966. Eilen sitä aloin jo lukemaan pikku ukon nukkuessa tee kupposen äärellä niinkuin viestissä kehoitettiin tekemään :). Voi tätä liikutuksen määrää: Olet ihana Käpälämäen Homsantuu. Kiitos!

Blogia en ole ehtinyt/jaksanut päivitellä. Joko jatkan samalla hitaudella tai mietin myös, että josko tämän sulkisi kokonaan pois. En haluaisi stressata, että blogi pölyttyy kun en kirjoita tänne mitään. Mietin rauhassa mitä teen ja annan ajan kulua. Ehkä inspiroidun kovasti ja jatkan niinkuin ennenkin.  

Villasukka

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Hiljaiseloa on saanut blogi nyt viettää. Meille kuuluu hyvää täällä. Koliikki toivottavasti alkaa olemaan jo loppusuoralla. Ilman masuvaivoja pienokaisemme on itse aurinko. Kovaa vauhtia hän kasvaa ja oppii koko ajan uutta. Rakkaus välillämme on sanoin kuvaamattoman suurta. Ristiäisetkin on jo juhlittu ja poika saanut nimen. Valtavasti paperi asioita tämä on teettänyt. Monia virasto tahoja on saanut hoputella. Ihastelijoita riittää, rauhoitimme alku viikot ja kuukaudet pienelle perheellemme ja ihan lähimmille.
Kesti pitkään ennenkuin uskoi, että nyt tämä TODELLA ON TOTTA. Suu on meillä korvissa ja välillä vuodatettu kyyneleitä tästä suuresta onnesta. Kaikki on nyt muuttunut eikä mikään ole entisellään. Vaikka kuinka on suunnitellut tulevaa ja miettinyt vuosien aikana miten kaikki menee. Mikään ei mennyt niinkuin oli ajatellut.Yhtä arvaamatta kaikki tapahtui. Juuri kun sai ajatukset ensimmäistä kertaa taka-alalle, niin niinhän siinä kävi, SE soitto tuli. Ja siitä muutaman viikon kuluttua olimme jo lapsiperhe. Uskomatonta, mutta niin ihanan totta. Luulisi, että kun lapsitiedon saatuaan asiaa huutelisi joka puolella, mutta meille ainakin kävi niin, että suojeluvaisto on niin suurta, ettei asiasta hiiskuttu monille. 
Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että uskalsimme ostaa tavaroita valmiiksi jo vuosia ennen. Kaikki aika lapsitiedon saatuamme lapsen tuloon asti oli erittäin hektistä. Toki meiltä puuttui asioita kuten vaunut, turvakaukalon saimme sukulaisilta, sitterin ystävältämme ja arjessa tarvittavat asiat tottakai puuttuivat kuten tutit, vaipat yms. mutta paljon tarvittavia asioita oli jo olemassa. Paitsi emme olleet ostaneet niin pieniä vaatteita ennakkoon, koska ei uskaltaneet odottaa niin pientä vauvaa tulevaksi. Joten täsmä isku kirpputorillekin oli tehtävä ennen. Olimme molemmat töissä siihen asti kunnes vauva saapui kotiin ja paljon oli asioita järjestettävänä. Kävimme sijaisperheessä tutustumassa muruumme. He olivat aivan upeita ja ihania ihmisiä. Heille täytyy antaa valtavan suuri kiitos kaikesta. 
Tässä kuulumisiamme. Tulen taas kun ehdin.

Villasukka

tiistai 29. toukokuuta 2012

Vuoden mutsi Award

Oi voi...Sain tämän upean tunnustuksen ihanaiselta Suveliinalta. Kiitos :).

1. Tunnen olevani vuoden äiti, kun saan pitää sylissäni tärkeintä ja rakkainta omaa pikku muruani.
2. Lapsiperheessä haastavinta on, tällä hetkellä ehdottomasti koliikki. Kun mikään ei auta pienokaista, etkä voi poistaa sitä kipua jota hän tuntee.
3.Suurin tunnustus lapseltani on, ihana, leveä hymy ja jokeltelu.
4. Keskiyöllä minä yleensä, joko nukun tai olen juuri menossa nukkumaan.
5.Klo 8 aikaan aamulla minä yleensä, ollaan sylikkäin pikku muruni kanssa tai ollaan heräilemässä uuteen aamuun.
6. Haluan sanoa lapseni isälle, että elämä on juuri tällä hetkellä täydellistä.
7.Haluan sanoa äidilleni, kuinka suuri tuki ja turva hän on ollut tämän pitkän odotuksen aikana. KIITOS ÄITI!
8. Viimeksi kiroilin, tänään. Siihen ei valitettavasti paljon tarvita.
9. En ole koskaan osannut, hypätä korkeutta. Voi, kuinka sitä vihasinkaan koulussa.
10. Paras asia mitä voi tehdä housut jalassa ja ilman lapsia on tehdä on, lähteä luontoon valokuvaamaan.

Tämän tunnustuksen saa ottaa kaikki ihanaiset äitylit jotka käyvät täällä.

Villasukka

lauantai 12. toukokuuta 2012

Ensimmäinen

Meillä vietetään huomenna ensimmäistä äitienpäivää. Pitkän odotuksen jälkeen meitä on vihdoinkin kolme. 

Pojastaan sekaisin olevat
Villasukka ja mies

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Juhlintaa



Eilen vietettiin mahtavat juhlat ihanien ystävien kera. Lisää juhlia luvassa ensi viikolla. Mikäs tässä on ollessa.
Mukavaa viikon alkua.


Villasukka