torstai 8. syyskuuta 2011

Adoptiomatka







Yhtäkkiä huomaan poskille valuvan kyyneleitä. Tunnustelen oloani. Ei, en ole erityisen surullinen tai erityisen iloinenkaan enää, en väsynyt, en ärtynyt. Lopulta luulen tunnistavani tunteen: itken silkkaa ikävää ja kaipausta. Tulisi lapsi jo kotiin.

Luin Anna Pihlajaniemen kirjan Adoptiomatka. Se on tunteita riepotteleva kirja kansalainvälisestä adoptiosta. Se pohjautuu samannimisen blogin päiväkirjamerkintöihin. Siinä käydään läpi odotusta, adoption byrokratiaa, kasvamista äitiyteen, kun lapsi vihdoin saadaan syliin ja ensimmäisiä hetkiä lapsiperheenä. Kirjailija ottaa upeasti osaa keskusteluun asenteista ja ennakkoluuloista adoptiota ja lapsettomuutta kohtaan.


Välillä ajattelen, etten paljon pyydä elämääni, lapsen vain. Sellaisen joka nojaa minuun, jolle voin tehdä ruokaa.

Eihän meidän tarvitse enää tehdä mitään, lohduttavat monet. Olemme kelpoisiksi todettuja, asiakirjamme makaavat Kiinassa viraston hyllyssä aakkostettuina. Emmekö voi vain tyytyväisinä olla ja rentoutua, odottaa, he ehdottavat. Mutta ei se niin käy. Jos yksi on perheestä poissa, on suru.
Joku kehoittaa nauttimaan odotusajasta. Hän ei ymmärrä mitään. Kukaan adoptio-odottaja ei makaa kotona hymisten, paikoillaan, odottaen, aamusta iltaan päivästä toiseen, lasta sydämessä kohdun sijaan kasvattaen. Mutta pieni on mielessä jatkuvasti.Miten voisin lakata ajattelemasta ja odottamasta? Kääntää ajatukset toisaalle vuodeksi ja palata sitten? Tekisin niin mielelläni, lastenkirjat ajattelin jo siirtää hyllystä kellariin. Mutta se ei auta.

Kirjaa en pystynyt lukemaan hetkessä. Se on kuin omia tunteita lukisi paperilla. Vaikka kirjassa onkin kyse kansainvälisestä adoptiosta moni asia on yhtenäistä kotimaisen adoption kanssa. Ja odotus on molemmissa pitkää ja uuvuttavaa. Annan kirja on niin rehellinen ja aito, että sille on annettava aikaa ja tilaa. Välillä oli lopetettava lukeminen kun omaa itkua ei saanut loppumaan. Itse kävin mielessäni samalla läpi meidän odotus vuosiamme, ajatuksissa samalla, että onko meillä vielä monta vuotta/kuukautta/viikkoa/päivää odotusta jäljellä. Epätietoisuus jonka kanssa on pakko oppia elämään.  


Ehkä joskus paljon myöhemmin näen näiden odotusvuosien kaaren: malttamatonta pulppuilevaa iloa, sitten hiljenevää, avuttomuutta byrokratian edessä, tahmeaa itsesääliä ja itsekkyyttä, vähistä voimista sikiävää ymmärrystä, tyyniä pilkahduksia. Kaikki kasvattamassa aivan erilaista äitiä kuin olisin ollut, jos olisin saanut lapsen silloin kun hänet alun perin toivoin saavani. Toivottavasti valmiimpaa.

Yksikään adoptiosta kirjoitettu kirja ei ole ottanut minusta otetta niinkuin tämä. Se on voimakkain lukukokemus ikinä. Jokaisen kannattaisi lukea Adoptiomatka jotta ymmärtäisi, jotta pysähtyisi hetkeksi ajattelemaan. 

Tätä kirjaa lukiessani oivallan, että minulla on lupa olla heikko odotuksessani. On lupa jakaa ne pahat tunteet, ei tarvitse pitää vain itsellään sitä kaikkea. Uskaltaa sanoa olevansa voimaton, ettei jaksa kannatella kaikkien muiden murheita harteillaan. Omissakin tunteissa on tällä hetkellä riittävästi. Kirjan loppuhetket antavat jälleen uskoa, että kyllä meilläkin vielä jonain päivänä joku huutaa äitiä ja isää.


Kiitos Anna upeasta kirjastasi. Se antoi niin paljon ettet uskokaan.


Villasukka

10 kommenttia:

  1. Hyvä kun muistutit tuosta kirjasta - kesällä haaveilin sen lukemisesta ja nyt olin jo unohtanut.
    Seurailin/len adoptiomatkan-blogia. Ihana, kun joku osaa pukea ajatuksensa sanoiksi. Ja kun niitä samoja ajatuksia ajattelee itsekin. Odotuksen tunteidenkirjo hyppelee niin laidasta laitaan.
    Siun kanssa kyllä myötäelän odotuksessa - voimahali :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen ajatellut lukevani tämän kirjan. Hyvä, että muistutit!

    Minäkin jännitän täällä kanssasi, vaikka en tietenkään yhtään samalla tavalla kuin sinä. Positiivisia ajatuksia lähettelen!

    VastaaPoista
  3. Tämä on mulla myös hankintalistalla - heti kun vaan ennätän kirjakauppaan! Oikein paljon positiivista energiaa teille sinne, ihana kuulla, että tuo kirja vapautti ajatuksia!

    VastaaPoista
  4. Tuo kirja pitää kyllä lukea.
    E

    VastaaPoista
  5. Minä peesaan muita, luettavien joukossa jossain vaiheessa ehdottomasti!

    Ja rutistus sulle sinne <3

    Teija Kelorannasta

    VastaaPoista
  6. Kirja on tosiaan koskettava. Luin sen ensimmäisellä kerralla ahmien ja toisella kerralla hitaasti nauttien. Nyt kirja on äidilläni luettavana, mutta tartun siihen varmasti vielä useaan kertaan tämän pitkän odotuksen aikana.

    Voimia sinulle arvaamattoman pitkään odotukseen, jonakin päivänä lapsi on luonasi. Ja meitä on täällä monta, jotka kaihosasti odotetaan.

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti luen heti kun käsiini saan. Olet taatusti oikeassa, että jokaisen kannattaisi lukea tuo kirja, jotta ymmärtäisi.

    Kovasti haleja.

    VastaaPoista
  8. Tätä kirjaa olen kuullut monen kehuvan, joten laitan sen lukulistalle. Aihepiiri kiinnostaa kovasti, vaikken ole omakohtaisesti adoptiota kokenut.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille teille ihanille kommenteistanne. Ne koskettivat kovasti minua. Halaukset ja rutistukset otettu vastaan ja rutistettu lujaa takaisin :). Ja niinkuin anonyymi kirjoitti, meitä on täällä monta jotka kaihoisasti odottavat. Voimia ja jaksamista kaikille meille odotukseen.

    VastaaPoista