tiistai 29. kesäkuuta 2010

Ihan pihalla



Koko päivä on mennyt puutarhahommissa äitini kanssa. Kun mikään pihalla ei ole valmis ja oikeastaan salaojitusprojektin takia ei ole mieltä myllätä maata montaa kertaa. Haluan silti johonkin kohtaa (missä voi tehdä) pihalla lopullista/valmista/yksinkertaisesti siistimpää. Kävimme ostamassa puutarhalta kangasajuruohoja ja rentoakankaaleja pieneen kukkapenkkiini. Tuolla taka-alalla ja sivulla on pioneja yht. 5kpl, jotka ovat siis olleet siinä ennen meidän tuloamme. Penkkiä reunusti mitäänsanomaton harmaa betoni. Maasta kaivettuna/piipun uusimisesta on jäänyt muutamia vanhoja punaisia tiilejä, jotka nyt laitoin reunustamaan kukkapenkkiä. Ne ovat mielestäni ihanan rikkinäisiä ja upean värisiä. Sopivat siihen todella hyvin. Perkasimme maan rikkaruohosta, jota oli todella paljon.Kaivoimme vanhaa maata pois paljon alta ja laitoimme märkiä sanomalehtiä alle. Uusi multa päälle ja uudet kasvit siihen. Toivottavasti lähtevät nyt kasvamaan ja leviämään sieltä. Kukkapenkkini on nyt valmis etupuolelta, mutta takapuoli jäi vielä tekemättä. Siellä ei ole ollenkaa reunuskiveä vielä ja aion sinnekin vielä istuttaa jotain, ainakin pioneja etupihalta, mutta sitä ei voi tehdä nyt. Tunnustan olevani poropeukalo vielä näissä hommissa, mutta sormet ristiin jotta kukat säilyisivät hengissä ;)
Villasukka

4 kommenttia:

  1. Meillä kukkapenkin teko edelleen kesken. Laitoimme reunalle myös vanhoja punatiiliä. Vielä pitäisi laittaa hiekkaa tiilien väliin ja pionit istuttaa penkkiin. Ei vaan oikein raaski, kun ahomansikat on kohta kypsiä. Ne kun on vallanneet penkin.

    Sinun penkkisi näyttää ihanalle, pidän noista vanhoista tiilistä myös!

    Aurinkoisia päiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kesäkukka: Juu mansikat ensin suuhun, sitten vasta kukkaistutuksia laittamaan :). Millaista hiekkaa ajattelit laittaa väliin? Onko sillä väliä? Kivituhkaa? Hiekkaa en edes tajunnut ajatella tiilien väliin.Kiva kun pidät meidän kukkapenkistä. Harjoitus tekee mestarin tälläkin (puutarha) alueella varmaan ;)

    VastaaPoista
  3. Minä en ole tänä kesänä nyppinyt yhtään rikkaruohoja! Aikaisemmin olen sentään taipunut muutamia kertoja kaksinkerroin ja nyppinyt noita iänikuisia vuohenputkia tuolta, mutta nyt en ole jaksanut. Mekin saimme onneksi perintönä upean pionin, joka jaksaa vuodesta toiseen kukkia.

    VastaaPoista
  4. Kirjailijatar: Musta tuntuu, ettei meidän pihalla just muuta kasvakaan kuin rikkaruohoja. Ja vaikka kuinka nyppii, niin tuntuu vaan, et ne joka vuosi lisäänyis. Pionit on mun lempikukkia näin kesäisin. Ne on niin kauniita, harmi vain, että kukkivat niin lyhyen aikaa. En vaan tiedä kannattaiskos niille ostaa joku tuki, kun varsinkin toi suurin niistä on joka puolelle kallellaan.

    VastaaPoista