tiistai 27. heinäkuuta 2010

Lastenhuone osa 1





Hänelle rakkaudella sisustettu huone. Pikku hiljaa se valmistuu. Vielä on sänky tuunaamatta. Tämän tekeminen saa jaksamaan ja odotus tuntuu todellisemmalta kun saa laittaa hänen huonettaan kuntoon.
Vanhat nukenrattaat ostimme n. 12€ Tukholmasta kirpputorilta keväällä. Oikein ovat kuulkaa Emmaljungat. Tietysti kyydissä löytyy jo kavereitakin: Pilkkunalle ja Syränkaveri. Johanna K. design on tekijä. Olemme miehen (juu ihan totta hän on myös ihastunut niihin) kanssa ihan heikkoina hänen tuotteisiinsa, joten arvata saattaa, että niitä löytyy paljon tästä talosta. Syränkaverin sain parhaimmalta ystävältä tänä vuonna ystävänpäivälahjaksi.
Vanhan pulpetin bongasin edulliseen hintaan tori.fi sivuston kautta. Monta vuotta olen etsinyt, mutta en ole halunnut maksaa itseäni kipeäksi siitä.Hyvää kannatti siis odottaa. Myyjän mukaan se on ostettu 60-luvulla vanhalta koululta. Ensin ajattelin maalata sen valkoiseksi, mutta hei, sehän on just täydellinen tuossa värissään. Väripilkku oikein.
Viimeisenä hoitopöytä, jonka ostimme kälyltäni. Made by Ikea. En tiedä saako mallia enää, tietääkseni tämä on jo noin 7 vuotta vanha. Tämä oli kellertävänruskeanoranssi, lakattu ja naarmuilla oleva hirvitys. Mieheni teki ison työn hioessaan sen ja minä vahasin sen antiikkivahalla, mahongin väriseksi ja vaihdoimme siihen nupit, jotka jo ennestään löytyivät kotoa. Tuo ylätaso siis lasketaan sitten alas, hoitotasoksi. Mielestäni siitä tuli oikein onnistunut. Hoitopöydän päällä on pupu yölamppu, pikku tavaroille emalilaatikko ja työkeverilta saatu tuttipurkki.

Villasukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti