lauantai 25. syyskuuta 2010

Häät osa 1











Vihkiminen alkoi kello 16 keskiviikkona. Sulhasen äiti saattoi komean sulhasen alttarille prinsessa ruususen häämarssin soidessa. Häämarssikin ehti jo loppua ennenkuin morsian oli saatu sisälle asti kirkkoon. Pappi sieltä alttarilta huuteli, että jos morsian on paikalla, lähettäkää hänet välittömästi tänne. Niin kaunistakin kauniimpi morsian saapui isänsä saattelemana sulhasen luokse. Ave Maria soi kauniisti upeassa kirkossa niin, että se saa ihoni vieläkin kananlihalle. Valat vannottiin, sormukset pujotettiin sormiin, suudelmia vaihdettiin ja kyyneleitä kuivattiin. Tunnelma oli herkkä ja käsinkosketeltava. Sisarukset jotka toimivat todistajina, antoivat seremonian lopussa vielä virallisiin papereihin allekirjoituksiaan hääparin tavoin. Seremonia kesti noin tunnin. Silmin nähden jännittynyt pari ennen vihkimistä oli jo kirkon portaille päästessään kasvoillaan rentoutunut ja onnellinen ilme. Ruusun terälehdet ja paperisilppu lenteli heidän päälleen heidän antaessaan toisilleen ensimmäisiä suudelmiaan avioparina. Limusiini haki heidät jatkamaan matkaa hääkuvaukseen.
Illalla alkoi itse juhla. Palermosta ajelimme autolla noin tunnin matkan juhlapaikalle. Onneksi hääpäivää juhlisti auringonpaiste, joten juhlat saatettiin pitää ulkona. Ne pidettiin uskomattoman kauniissa paikassa. Vieressä siintivät vuoret. Merelle ei ollut kuin kivenheiton matka. Juhlapaikassa oli valaistuja suihkulähteitä, palmuja ja muita luonnon kasveja. Koristelut olivat upeat, pöydät ja tuolit kauniilla kankailla vuoritetut. Kerrassaan aivan mieletön. Noin 150 juhlavierasta valui pikku hiljaa paikalle. Hääpari saapui paikalle noin klo 20.30 ja juhlat saataisiin vihdoinkin alkamaan.
Villasukka


3 kommenttia:

  1. Kerrassaan upeita kuvia ja tunnelmia! Varmasti ikimuistoiset häät myös vieraillekin :)

    VastaaPoista
  2. Malla: Kyllä juuri niin. Häät olivat uskomattoman hienot. Menivät kyllä kaikkien häiden nro 1 missä olen ollut mukana.

    VastaaPoista
  3. Aivan upea blogi Sinulla. Hienoja kuvia. Tuossa hääjutussa en huomannut kirjoitusta, että sitten joimme päät täyteen ja heräsimme krapulassa. Yleensähän suomalaiset osaa juhlia vaan kännissä. Tympi suomalaisten tyyli. Tuossa kirjoituksessasi ruoka oli tärkeää ja se on hyvä. Itsekin nautin hyvästä ruuasta ja en kaipaa päänsärkyjä.

    VastaaPoista